Sveitsin armeijan kaasunaamarilaukku ja käytettynä. Vihertävänsävyistä ihanuutta käkikellojen maasta!
Hinta 4,95 €
Laukun materiaali on kumitettua, vahvaa nylonia, eli vedenpitävyyttä ja ultimaalista kestävyyttä löytyy taattuun Sveitsiläiseen malliin. Laukun päätilan seinämillä on muutama pieni lisätasku tavaroiden erotteluun. Laukussa on vahvoilla neppareilla sulkeutuva vahvikepalallinen sulkuläppä. Laukussa on jämäkkää kangasta oleva kantohihna metallipikalukoilla. Lukot saa kiinni viiteen eri D-lenkkiin, jolloin laukkua voi kantaa eri asennoissa, vyöllä tai olalla. Laukun takapinnassa on myös nepparivyölenkki, jonka avulla laukun saa myös kiinni vaikka reppuun.
Laukun mitat: n. about: 27cm × 17cm × 9 cm.
Laukut ovat käytettyjä, mutta laadukkuutensa vuoksi jokainen yksilö on edelleen täysin käyttökelpoinen. Laukun pinnassa voi olla pientä tahraa, likaa ja normaalia kulumaa. Kilohinnaltaan halvempaa kuin saippua? Laukussa voi olla jonkin verran valkoista varastotalkkia, jotta kaasunaamarin kumi ei tarttuisi pitkän varastoinnin aikana itseensä. Talkki ei ole vaarallista ja sen saa pestyä pois.
HUOM! Uusimman erän mukana saapui laukkuja, joista puuttui olkahihna, ne myydään eriteltyinä ja 2kpl nipuissa.
Jos tuote tai haluamasi malli on päässyt loppumaan, tilaa ilmoitus niin kerromme heti, kun tuote on taas saatavilla.
Voimassa 30.3.2007 alkaen, ehdot tarkistettu viimeksi 11.8.2022.
Supernovan GDPR-tietosuojaseloste löytyy täältä: Tietosuojaseloste
Huom! Palautus ja vaihtoehdot on kerrottu omassa osiossaan, jonka löydät aina kauppamme etusivulta kohdasta “Palautus- ja vaihto-ohjeet”.
Supernova.fi on Oy Smart Guard Systems Ltd:n ylläpitämä markkinapaikka. Oy Smart Guard Systems Ltd on 100% yksityinen ja kotimainen yhden miehen pienyritys.
Seuraavia ehtoja sovelletaan Supernova.fi:n ja sen asiakkaiden välisessä tapahtuvassa kaupassa.
Koska lakilätinät ovat pääasiassa melko puisevia ja tympeän tylyhköjä, tiivistimme ehdot tärkeimmiltä kohdiltaan alle lyhyeen listaan. Täydelliset Supernova.fi sopimus-, tilaus-, toimitus- ja takuuehdot löytyvät alla olevan listan alapuolelta. :
Lähetä palautetta tai kysymyksiä sähköpostilla –
info@supernova.fi