Varastoomme on tupsahtanut pitkin vuotta paljon sekakokoisia NATO-joukkojen yksivärisiä säilytyspusseja. Pussit ovat käytettyjä, mutta käyttökelpoisia. Pussit myydään 3kpl poistonipuissa.
Hinta 5,75 € 8,95 €
Tämän erän pusseissa on hyvin paljon koko eroja ja myös materiaalieroja. Yleisin materiaali on polyester tai nylon, mutta mukana on myös puuvilla & puuvillasekoite pusseja. Pussit ovat kuuluneet eri NATO-maiden armeijoille/sotilaille ja mukana on mm. Brittiläisiä, Hollantilaisia, Saksalaisia, yms. pusseja. Osassa on sekalaisia valmistajan pintatekstejä/lappuja ja osa on tekstittömiä. Pussien suulla on aina jonkinlainen kiristys-/sulkunaru. Pussien väri on tässä erässä joko jonkin sorttisen vihreä tai musta/sekavärisiä, osassa em. sävy on tummempi ja osassa vaaleampi, jne.
Osa pusseista oli "normaalimman" muotoisia ja osa
pitkulaisempia. Jaoimme pussit karkeasti kokonsa perusteella kolmeen kokoryhmään:
Em. ryhmien sisältämissä pussien mitoissa on siis useamman sentin vaihteluja ja samassa nipussa on yleensä aina kolme hieman erikokoista pussia.
Esim. pienin pussierä saattaa sisältää vaikka pussit kooltaan:
Kaikki pussit käytettyjä, joka näkyy yksilöllisenä pintalikana, pintakulumana, pintamerkintöinä, yms. normaalina käytönjälkenä. Kaikki perus ehjiä ja valmiina pussitukseen. Risat on jo karsittu matkasta. Pussit myydään 3kpl poistonipuissa.
Huom! Poistotuotteena nämä tuotteet myydään katteetta tai pienellä tappiolla ja täten näillä tuotteilla ei ole ilmaista palautusoikeutta. Palauttaa voi mutta palautuspaketin kaikki kulut tulee aina maksaa itse lähetyspisteessä. Asiakaspalautuspaketin käyttö on taloussyistä kiellettyä!
Jos tuote tai haluamasi malli on päässyt loppumaan, tilaa ilmoitus niin kerromme heti, kun tuote on taas saatavilla.
Voimassa 30.3.2007 alkaen, ehdot tarkistettu viimeksi 11.8.2022.
Supernovan GDPR-tietosuojaseloste löytyy täältä: Tietosuojaseloste
Huom! Palautus ja vaihtoehdot on kerrottu omassa osiossaan, jonka löydät aina kauppamme etusivulta kohdasta “Palautus- ja vaihto-ohjeet”.
Supernova.fi on Oy Smart Guard Systems Ltd:n ylläpitämä markkinapaikka. Oy Smart Guard Systems Ltd on 100% yksityinen ja kotimainen yhden miehen pienyritys.
Seuraavia ehtoja sovelletaan Supernova.fi:n ja sen asiakkaiden välisessä tapahtuvassa kaupassa.
Koska lakilätinät ovat pääasiassa melko puisevia ja tympeän tylyhköjä, tiivistimme ehdot tärkeimmiltä kohdiltaan alle lyhyeen listaan. Täydelliset Supernova.fi sopimus-, tilaus-, toimitus- ja takuuehdot löytyvät alla olevan listan alapuolelta. :
Lähetä palautetta tai kysymyksiä sähköpostilla –
info@supernova.fi