Saimme hauskan erän Brittipoliisin kaulanauhoja ja käytettyinä, mutta hyväkuntoisina.
Hinta Alkaen 3,95€
Näissä on ollut tarkoitus kanniskella lähinnä nimilappua tai toimiston avaintagiä, mutta ne sopivat toki myös avaimille tai muulle roikutettavalle materiaalille. Nauhassa on vaihtelevan mallinen, metallinen jousi-/karabiinilukko/tms. ja nauhan materiaali on keinoainetta. Nauha on varustettu turvallisuussyistä kevyellä pikalukolla, joka aukeaa kiskaistaessa, samaan tapaan kuin poliisin virkakravatit. Pannahiset ja muut rikoksenuusijat eivät täten pääse käyttämään kaulanauhaa poliisihenkilöiden pyörittelyyn.
Saimme lukuisia erilaisia nauhoja ja ne myydään värissä ja tekstinsä perusteella eriteltyinä. Osassa on mainittu poliisipiirin lisäksi jokin erikoistehtävä tai tapahtuma ja mukana oli myös muutama pelastuslaitoksen kaulanauha, tms. Teksteissä, lukitteiden ulkonäössä ja tarkemmassa värisävyssä, yms. on eroja sen perusteella minkä ikäinen nauha on kyseessä. Muutamassa oli mukana korttikotelo about ajokortin kokoiselle poliisikortille, korttikotelollisissa nauhoissa yhden sijaan kaksi karabiinilukkoa.
Kaikki käytettyjä, mutta tarkistettuja ja käytetyksi hyväkuntoisia. Vain pientä, yksilöllistä pintanuhjua ja -likaa esiintyy. Erän mukana saapuneet kaulanauhat, joiden teksteissä on enemmän kulumaa myydään 3kpl nipuissa, niidenkin kohdalla on alkuperäisen poliisipiirin testi selvästi luettavissa jossain päin nauhaa.
Jos tuote tai haluamasi malli on päässyt loppumaan, tilaa ilmoitus niin kerromme heti, kun tuote on taas saatavilla.
Voimassa 30.3.2007 alkaen, ehdot tarkistettu viimeksi 22.2.2025.
Supernovan GDPR-tietosuojaseloste löytyy täältä: Tietosuojaseloste
Huom! Palautus ja vaihtoehdot on kerrottu omassa osiossaan, jonka löydät aina kauppamme etusivulta kohdasta “Palautus- ja vaihto-ohjeet”.
Supernova.fi on Oy Smart Guard Systems Ltd:n ylläpitämä markkinapaikka. Oy Smart Guard Systems Ltd on 100% yksityinen ja kotimainen yhden miehen pienyritys.
Seuraavia ehtoja sovelletaan Supernova.fi:n ja sen asiakkaiden välisessä tapahtuvassa kaupassa.
Koska lakilätinät ovat pääasiassa melko puisevia ja tympeän tylyhköjä, tiivistimme ehdot tärkeimmiltä kohdiltaan alle lyhyeen listaan. Täydelliset Supernova.fi sopimus-, tilaus-, toimitus- ja takuuehdot löytyvät alla olevan listan alapuolelta. :
Lähetä palautetta tai kysymyksiä sähköpostilla –
info@supernova.fi