OPM Hound Dog Shad vaappuja ja vanhempia sellaisia, eli pakkauksissa saattaa olla pikku kulumia, mutta vaaput uusia ja käyttämättömiä.
OPM Hound Dog Shad vaappuja ja vanhempia sellaisia, eli pakkauksissa saattaa olla pikku kulumia, mutta vaaput uusia ja käyttämättömiä.
Saimme Sata-Uistin Oy:n OPM:lle valmistamia Propel Devon uistimia! Vanhempia pakkauksia, eli pahvipaketeissa saattaa olla pientä ajan hampaan nakerrusta, mutta itse Propelit ovat käyttämättömiä.
Ison veden takaisia Jenkkilusikoita ja vanhempia sellaisia. Vanhempia, eli pakkauksissa pikkuvikoja, mutta itse lusikat edelleen käyttämättöminä alkuperäispakkauksessaan.
Ruotsalaista hauen kalastuskalustoa ja hieman vanhempana, joten pakkauksissa voi olla pientä kulumaa, mutta vaapuista ainutkaan ei ole koskaan kastunut.
Saimme reilun erän Uistinmestari Kari Hirvon alkuperäisiä Kahir Salar -vaappuja! Vaaput ovat vanhempia, joten niiden myyntipakkauksessa voi olla ajan tuomaa kulumaa, mutta itse uisteet priimakuntoisia.
Löysimme pienen erän legendaarisen Tuulos/Tulos-vaapun runkoja. Rungot ovat vanhempia ja valmiiksi lakattuja ja osa on myös maalattu valmiiksi.
Saimme vanhemman erän Pomarkkulaisia Miofin vaappuja. Vanhempia, joten pakkauksissa voi olla minimaalisia kulumia, mutta MIO:t odottavat edelleen ensikastoaan.
Kalastajan paras kaveri! Toimii sekä juhlavaan, että kettumaiseen hetkeen! Pirkkalalaisen Penahela:n aito rosterinen Vekotin!
Partridge of Redditch valmistaa maailman parhaat perho- ja yleiskäyttökoukut!
Tarjolla erä aitoja Rublex Veltic-lippoja ja useammassa eri koossa ja värissä.
Saimme pienen erän Rapala Trolls-To-10 vaappua! Vaaput ovat vanhempaa myymälävarastoa, joten niiden pahvipakkauksissa ja kotelon muovikannessa voi olla pientä pintakulumaa. Itse vaaput ovat aina käyttämättömiä ja edelleen pakkauksensa syleilyssä.
Tarjolla erä aitoja Rublex Celta-lippoja ja koossa 0/ - 4/7g!
Saimme isomman erän vanhempia, kotimaisia Finlandia Uistimen Bete-lusikoita. Pakkaukset vanhempia ja hieman kulahtaneita, mutta lusikat käyttämättömiä ja hyväkuntoisia.
Saimme pienen erän Rapala Floating Magnum vaappua! Vaaput ovat vanhempaa myymälävarastoa, joten niiden pahvipakkauksissa ja kotelon muovikuoressa voi olla pientä pintakulumaa. Itse vaaput ovat aina käyttämättömiä ja edelleen pakkauksensa syleilyssä.
Saimme pienen erän Korkiakosken Uistimen Osku pikkuvaappuja ja ihan käyttämättöminä. Pakkauksettomia, mutta priimakuntoisia.
Löysimme pienen erän vanhempia Rublex Elva-painolippoja! Käyttämätöntä ja monipuolista laatulippaa tarjolla! Nämä lipat ovat vanhempia, joten pakkauksissa voi olla pientä taitosta, itse uisteet käyttämättömiä.
Kalastajan paras kaveri! Toimii sekä juhlavaan että kettumaiseen hetkeen! Nyt tarjolla erä koukuttamattomia ja tarrattomia KH Vekotin 25g / 8cm -lusikoita / korkinavaajia. Nyt myös suomupinnalla koristeltuna! Vekottimet myydään 5kpl pusseissa.
Tarjolla pieni erä Legendaarisen Rublexin kauneinta lusikkaa, Rublex Eiraa!
Tarjolla erä aitoja Rublex Celta Turbo-lippoja ja useammassa eri koossa ja värissä.
Löysimme pienen erän jo varsin harvinaiseksi käyneitä Brittiläisiä Dande Spoon -lippoja. Ei ole joka pakissa Brittilippaa! Vanhempia, joten pakkauksissa kulumaa ja kulmaruttuja. Itse lipat kastamattomia ja edelleen pakkauksiensa syleilyssä.
Löysimme pienen erän vanhempia Rublex Flash-lippoja! Nämä lipat ovat vanhempia, joten niissä voi olla pientä pintanuhjua, mutta jokainen on käyttämätön ja Made in France -laatua!
Saimme reilun erän Uistinmestari Kari Hirvon alkuperäisiä Kahir Pökö -vaappuja! Vaaput ovat vanhempia, joten niiden myyntipakkauksessa voi olla ajan tuomaa kulumaa, mutta itse uisteet priimakuntoisia.
Löysimme pienen erän Saksalaisen Balzerin Propeller-lippoja! Lipat ovat vanhempia, mutta pakkauksiaan myöten hyväkuntoisia!
Voimassa 30.3.2007 alkaen, ehdot tarkistettu viimeksi 11.8.2022.
Supernovan GDPR-tietosuojaseloste löytyy täältä: Tietosuojaseloste
Huom! Palautus ja vaihtoehdot on kerrottu omassa osiossaan, jonka löydät aina kauppamme etusivulta kohdasta “Palautus- ja vaihto-ohjeet”.
Supernova.fi on Oy Smart Guard Systems Ltd:n ylläpitämä markkinapaikka. Oy Smart Guard Systems Ltd on 100% yksityinen ja kotimainen yhden miehen pienyritys.
Seuraavia ehtoja sovelletaan Supernova.fi:n ja sen asiakkaiden välisessä tapahtuvassa kaupassa.
Koska lakilätinät ovat pääasiassa melko puisevia ja tympeän tylyhköjä, tiivistimme ehdot tärkeimmiltä kohdiltaan alle lyhyeen listaan. Täydelliset Supernova.fi sopimus-, tilaus-, toimitus- ja takuuehdot löytyvät alla olevan listan alapuolelta. :
Lähetä palautetta tai kysymyksiä sähköpostilla –
info@supernova.fi